Rumpurytmiä

Rumpurytmiä

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

25.10.14




 Tanssi-ilta tiedossa, asu sen mukaisesti biletyskunnossa. Lauantaina auton nokka lähti kohti Oulua, jossa toinen kyyti odotti ja matka jatkui Limingan tansseihin. Keli moottoritiellä oli märkä ja vesiliirron paikka aika suuri, mutta matka meni kaiken kaikkiaan hyvin. Tällä kertaa väkeä ei ollut kuitenkaan tupaa täynnä. Kiva oli kuitenkin käydä, kun olen jo muutaman viikon pitänyt taukoa Limingasta.


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Syksy yllättää









Kylläpä ne viikot hurahtaa nopsaan! Pihapiirissä yksi koivu ei halua keltaisia lehtiä pudottaa millään maahan, vaikka aika on koittanut :) Tunnelmaa syksyiselle pihalle tuo karhu, jonka hunajapurkin sisällä on kirkas lyhty (valo kivasti pilkottaa reijistä :)
Liian hyvä kokonaisuus lähteä lenkille, mutta pitihän se kuvaan tälläytyä. Lenkille sitten myöhemmin kun pimeä tulee, saa huulipunakin olla huulissa :D